22.9

Aamusta päätettiin Lauran kanssa lähteä Towniin shoppailemaan kauppakeskukseen. Jo ensimmäisessä vaatekaupassa katsellessamme työpaitoja eräs mies tuli kyselemään neuvoa millaisista paidoista hänen siskonsa tykkäisi. Hetkeä myöhemmin samainen mies olikin jo Lauran käsilaukulla ja yhtäkkiä vartija tuli varoittelemaan, että Laura meinattiin ryöstää. Olimme todella hämmentyneitä, sillä miehestä ei olisi voinut uskoa, että hän aikoo oikeasti viedä rahat. Onni onnettomuudessa tälläkin kertaa. Onneksi löydettiin kuitenkin liikkeistä sitä mitä etsittiinkin, kivoja kenkiä, hame, paitoja jne. Hinnat toki lähes Suomen hinnoissa.

Koko loppu päivä lötköteltiin auringossa ja rentouduttiin. Päivällä oli jo vähän herätelty ajatusta ilmoille bailaamaan lähdöstä, kun jalat niin kovasti vipattivat. Mietimme kuitenkin lähtöä muutaman tovin, koska lauantai ei ole täällä menopäivä. Illalla pari lasia viiniä altaalla juoden teki tehtävänsä ja olimme valmiita tanssimaan. Siispä tälläytymään ja ei kun baariin.

Baari oli lähinnä paikallisten paikka, mutta voi uskomaton miten hyviä tanssijoita siellä oli! Ei voitu kuin suut auki katsoa sitä menoa. Ja Laura kirjaimellisesti oli suu auki. Iso porukka tanssi yhdessä erilaisia koreografioita eikä näkynyt merkkiäkään jäykkyydestä. Porukassa tanssi sekä miehet että naiset. Pikkuisen harmitti ettei se kamera sitten tullut matkaan :/

Baarin DJ tunsi meidän matkassa olleet tytöt, joten ilta oli lähes ilmainen. Muutaman drinkin jälkeen uskallettiin Laurankin kanssa mennä näyttämään mistä ne suomalaiset on tehty J Eikä uteliailta katseilta voitu välttyä. Kyllä saatiin tanssia niin että seuraavana päivänä jaloissa tuntui! Mahtava paikka, suosittelen Lounge 264!

20.9

Käytiin porukalla syömässä ja juomassa tyttöjen kehumassa Portugalilaisessa ravintolassa. Pöytä piti olla varattu, mutta varaus olikin vahingossa tehty edelliselle illalle. Pöytää ei siis ollut, mutta nopeasti sellainen järjestettiin 6 hengen porukalle. Sangriaa oli kovasti jo etukäteen kehuttu, joten sitä sitten tilattiin sekä punkkuun että valkkariin tehtynä koko porukalle. Jep, se oli hyvää! Mutta vielä parempaa oli ruoka. Voi taivas mitkä pihvi annokset saatiin eteen. Eikä pihvit olleet mitään pieniä vaan n. 300g kipale.  Laura puolestaan maistoi antilooppia, joka myöskin oli hyvää. Ähkystä huolimatta oli vielä tilattava jotain makeaa jälkkäriä ja sitä sitten saatiinkin. Jälkkärinä oli suussa sulava suklaamousse, jonka kyytipojaksi otettiin vielä yhdet siniset drinkit.

Syönnin jälkeen lähdimme tsekkaamaan paikallisen karaokebaarin. Kuultiin, että torstaisin siellä on aina karaokeilta. Baari sijaitsi aivan teollisuusalueen näköisellä paikalla, jossa kuulemma muutkin hyvät baarit sijaitsevat.  Alkuillasta sisällä ei ollut paljoakaan porukkaa, mutta tuntien kuluessa paikalle alkoi tulla enemmän ihmisiä.  Myös toisen Guest Housen norjalaiset työt tulivat paikalle. Laulajat olivat kaikki todella hyviä ja fiilis oli katossa. Päästiin jopa tanssimaan ja olemaan tanssitettavinakin. Ilta oli kaikin puolin onnistunut.  Tilataksilla kohti kotia ja unta kupoliin!

17.9

Aamulla meidän oli tarkoitus lähteä I-STEP- intensiivi kurssille, mutta herättyämme huomasimme, että Lauran jo kotoa hankittu flunssa oli yön aikana pahentunut. Henki ei kulkenut ja veto oli totaalisesti poissa. Siispä otimme yhteyttä opettajaan ja kerroimme tilanteen. Opettaja sai varattua lääkäriajan yksityiseltä terveysasemalta. Menimme muutaman päivän maassa olon jälkeen ensimmäisen kerran tapaamaan paikallista lääkäriä.

Yliopiston kuski haki meidät kyytiin ja lähdimme matkaamaan kohti Khomas Medical Centreä.  Kuski jäi meitä odottamaan lääkäriaseman pihaan. Aseman sisällä oli yllättävän siistiä, lähes kuin Suomen yksityisillä asemilla. Laura täytti potilastiedot ja hoksasimme, että passi jäi asunnolle. Sitä ei kuitenkaan missään vaiheessa tarvittukaan.

Hetken odotettua sairaanhoitaja kutsui Lauraa nimellä ja talsimme alakertaan. Siellä sairaanhoitaja pyysi epäselväsi Lauraa antamaan pissanäytteen kuppiin. Lauran kysyessä hoitajalta tarvitseeko pesuja tehdä ennen näytteenottoa, mumisi sairaanhoitaja yhtä epäselvästi ”joo”. WC:ssä ei kuitenkaan ollut peseytymismahdollisuuksia, joten se siitä. Pissanäyte tuli antaa 0,5l muovikannuun. Näyte annettiin sairaanhoitajalle, joka stiksasi pissan suoraan näytekupista ilman hanskoja. Tietysti myöskään käsidesiä ei tarvittu stiksauksen jälkeen.

Seuraavaksi Laura käskettiin istumaan alas. Sairaanhoitaja asetti verenpainemittarin käteen ja käski pitää käden ojennettuna mittauksen ajan, jonka jälkeen poistui itse paikalta. Laura kuitenkin laski käsivarren alas, jonka jälkeen toisen potilaan omainen, vanhempi rouva välittömästi torui Lauraa tekemästä näin. Käden kuului heidän mielestään olla ojennettuna eikä rentona pöydällä!

Sairaanhoitaja saapui lopulta takaisin ja kirjasi pöydällä lojuviin papereihin Lauran ”labra”- tulokset.  Pöydällä lojui siis kaikkien paikalla olevien potilaiden paperit avonaisina. Ketään ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan toisten potilastiedot. Hoitaja sanoi, että voidaan mennä odottelemaan aulaan kunnes lääkäri kutsuu nimellä.

Hetken taas odoteltua lääkäri kutsui Lauraa. Lääkäri oli alle keski-ikäinen mies, jota selvästi ujostutti tehdä minkäänlaisia tutkimuksia kuultuaan, että olemme sairaanhoitaja-opiskelijoita Suomesta. Lääkäri kyseli ensin normaaliin tapaan oireet, jonka jälkeen pyysi Lauran verhon taakse pedille makaamaan; varovainen kurkkaus nenään ja nieluun, jonka jälkeen poskien ja otsan painelu, keuhkojen koputtelu sekä vaivaantunut keuhkojen kuuntelu. Diagnoosi oli valmis: keuhkoputken tulehdus. Vaivaan määrättiin vahva pika antibioottikuuri, avaavaa yskänlääkettä, nenäsumutetta sekä paikallista flunssalääkettä. Kädenpuristus, kiitos ja hei!

Guest Housen pihaa

13.9

Windhoekin lentokentällä tunnelma on väsynyt ja hämmentynyt, mutta onnellinen. Viisi suomalaista opiskelijaa seisoo kentällä odottaen kyytiä. Ketään ei kuitenkaan saada kiinni. Lentokentällä tummat miehet yrittävät houkutella eri taxien kyytiin, luvaten kyydin kaupunkiin halvalla. Tämä ei kuitenkaan meihin uppoa, onhan meitä jo etukäteen varoiteltukin nousemasta epäilyttävien taxien kyytiin. Saimme lopulta selville ettei kukaan ole tulossa hakemaan meitä, joten ”saimme” tilata taxin. Neljällä meistä ei ollut kenttiä puhelimessa ja myöhemmin selvisikin, että DNA:n liittymät eivät toimi täällä. Onneksi yhdellä meistä oli eri liittymä ja se taxin numero nyt kuitenkin oli olemassa jo valmiiksi, mutta entäs se osoite?!

Puolen tunnin odottelun jälkeen hyppäämme tilaamamme taxin kyytiin, edelleenkään osoitetta tietämättä. Saamme lopulta yhteyden opettajaan, joka kertoo meidän saavan tarkan osoitteen toiselta meitä odottavalta opiskelijalta yliopiston kampukselta. Selvä, sinne siis kunhan taxi- kuski vielä löytäisi perille. Kampuksen alue kun tuntuu olevan niin uusi, ettei siitä kukaan paikallinen tunnu tietävän. Puolentoista tunnin automatkan ja usean kyselyn jälkeen taxi löytää kampuksen pihaan. Yksi meistä jää sinne ja loput saavat uuden osoitteen johon mennä. Niin tarkoitushan oli, että yövymme sairaanhoitajien kampuksella, mutta kuten nähty, suunnitelmat muuttuvat.  Tällä kertaa taksi- kuski tuntuu kuitenkin tietävän jotenkin, mihin olemme menossa.

Uuden ”kotimme” portille saavuttaessa, meitä odottaa lämmin vastaanotto. Alku näyttää lupaavalta. Pihalla on pieni uima-allas ja kauniita kukkia. Kannamme tavarat sisälle väsyneinä ja rähjäisinä reissusta. Sisälle päästyä meitä odottaa useampi utelias silmäpari valmiina kyselemään kaiken maailman kysymyksiä. Lopulta selviää, että talossa asuu meidän lisäksi muitakin suomalaisia, thank god!!

Aikamme ihmeteltyä ja kysymyksiin vastattua selviää, että olimme saapuneet Guest Houselle ns. pystymetsästä. Meidän tulosta oli ilmoitettu tasan siinä vaiheessa, kun olimme maan lentokentällä odottelemassa kyytiä. Talolla oli alkanut kovat siivous- ja petauspuuhat, kun meidän tulosta oli kerrottu. Onneksi oli kuitenkin niin lämmin vastaanotto! Loppuillasta pääsimme vielä sammuttamaan nälkää paikalliseen ravintolaan koko Suomi- poppoon kera, jonka jälkeen uni oli taattu!

12.09.2012

Tästä se matka kohti auringon maata alkaa. Vihdoinkin se 4 kuukauden odotus päättyy. Nyt tämä on todellista! Matkaan meitä lähti lopulta 5 naista, kaksi heistä kylläkin vain muutamaksi viikoksi eräistä sanomattomista syistä johtuen.

Oulussa jätetty haikeat jäähyväiset perheille ja siitä matkattu kohti Helsinki- Vantaata. Helsingissä jokusen tunnin (ja yksien rentouttavien jälkeen) astumme British Airwaysin koneeseen ja suuntaamme nokkamme kohti Lontoota mielenkiinnolla odottaen paljon puhuttua Heathrown- kenttää. No, onneksi huomaavainen täti antoi yhdelle meistä matkaan kyseisen lentokentän opaskartan. Eiköhän siitä päästä vielä matkaa jatkamaan Johannesburgiin päin, jos yksi katsoo karttaa ja neljä seuraa perässä? Johannesburgista sitten parin tunnin lennolla Namibiaan ja huomenna klo 15 aikaan jalat koskettavat maan kamaraa seuraavan kerran.

Saapas nähdä vaan milloin meidän laukut saapuvat perille, käyvätkö jossain päin maailmaa matkaamassa J No onneksi niitä ei tarvitse Lontoon päässä itse nostella, pitäisi kuulemma siirtyä suoraan automaattisesti seuraavallekin lennolle.

Namibiassa meitä toivon mukaan on yksi opettajista odottamassa (huom! pitäisi!!). Jos kuitenkin sattuu käymään niin, ettei kukaan olekaan vastassa, niin saatiin kaiken varalta yhdeltä jo Namibiassa meitä odottavalta opiskelijalta paikallinen taxin puh. numero. Tämähän siis auttaa paljon, kun ei tiedetä sanoa edes osoitetta mihin ollaan menossa :D Tämä asioiden ”hyvä” tiedottaminen on jo tullut eräänkin kertaan matkan suunnittelussa esille.