27.10

Kun taudit oli lopulta selätetty, oli aika lähteä juhlimaan Minnan 25- vuotis synttäreitä October Festeille. Sitä oltiin suunniteltu jo pitkään. Oltiin hankittu Minnalle ”selviytymispakkaus” synttärilahjaksi. Ostettiin siis laukku, jonka sisälle kerättiin erinäisiä tarvikkeita, niitä tässä nyt erikseen mainitsematta ;)

Edellisiltana oltiin jo osaksi valmisteltu synttäreitä, tekemällä valmiiksi ruokia. Aamulla kun silmät saatiin auki, niin jatkettiin vielä valmisteluja. Kati piti puolestaan huolen siitä, ettei päivänsankari liikahda huoneesta mihinkään ennen kuin saa luvan.

Kun kaikki oli valmista, mentiin koko porukalla Minnan ja Katin huoneeseen ja laulettiin Minnalle synttärilaulu. Sen jälkeen ojennettiin sankarille rakkaudella ja huolella paketoitu paketti, josta kuva alapuolella :D Kyllä oli porukalla hauskaa, kun Minna yritti selvittää paketin auki. Mieluinenkin taisi lahja olla, kun sisältä paljastui jos jonkin näköistä tavaraa.

Sitten katettiin pöytä ulos ja päivänsankari istutettiin omaan tuoliinsa. Samalla kun sankari söi ja joi itsensä mansikoista, kermavaahdosta, skumpasta ja suolaisista purtavista kylläiseksi, teki Laura hänelle jalkahoidon.

Kun kaikki oli syöneet hyvin, oli aika alkaa laittautumaan October festejä varten. Sinne kuitenkin lähdettiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Festari alue oli aika pieni, kokonaisuudessaan kolme isoa telttaa oli koko alueella. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, kuinka paljon valkoihoisia siellä oli. Ei kovin montaa tummaa ihmistä alueelta löytynyt. Niin no olihan se tietysti saksalaisten juhla ylipäätään. Talon pojat olivat jo aiemmin menneet festeille omalla porukallaan. Nautittiin siellä hyvällä porukalla cocktaileja, olutta ja siideriä.

Nähtiin siinä illan aikana Miken ja Lauran painimatsi ja Miken pöydällä tanssiminen. Taisipa siinä painimatsin yhteydessä joku lehtikuvaajakin räpsästä ”ottelijoista” muutaman kuvan.

Oltiin alueella siis 15-01 saakka, jonka jälkeen osa porukasta lähti kotiin ja osa lähti vielä jatkamaan Vibeen.  Lauran kanssa kun aamuyöstä ennen auringon nousua kömmittiin kotiin, niin saatiin melkoiset sätkyt, kun huoneen ovi oli otettu kokonaan pois paikoiltaan. Säikähdettiin jo, että nyt on taloon murtauduttu ja viety meidän kaikki elektroniikka ja rahat, kun aiemmin päivällä toiselle talolle oli murtauduttu ja viety kaikki norjalaisten arvoesineet. No ei meidän talolle kuitenkaan kukaan sen kummempi ollu murtautunu, kuin talon miehet. Huoneen ovea ei oltu saatu avaimella auki, joten olivat yrittäneet vaikka mitä konsteja, että päästään huoneeseen sisälle. Lopulta Mike oli tullut wc:n ikkunan kaltereiden välistä sisään ja oli ottanut oven pois saranoiltaan. Siinä samassa rytäkässä oli sitten vielä murtanut kylkiluunsakin. Kaikki tämä meidän vuoksi J

Siinä sitten muutama tunti saatiin nukuttua, ennen kun muu porukka jo alkoi herätä ja kun ovea ei huoneessa ollut, niin kaikki äänethän tietysti kuului huoneeseen turhankin hyvin.

24.10-26.10

Kyseinen viikko meni vähän kaikilla vuoron perään sairastellessa, joten sairaalalla ei ehditty olla kuin pari päivää töissä.  Tuolla B- osastolla oltiin se muutama päivä ja loppu aika paranneltiin itseämme ”kotosalla”. Lauralla kävi raju oksennustauti ja mulla keuhkoputkentulehdus. Hienoa täällä kolmenkymmenen asteen lämmössä sairastellessa, kun sisällä ja ulkona on yhtä kuuma. Eikä tietenkään ole tietoakaan ilmastoinnista.

22.10

Maanantai aloitettiin synnyttäneiden osastolla B. Päästiin heti aamusta mukavan vanhemman hoitajan mukaan aamukierrolle. Hän oli hyvin vastaanottavainen ja oli ohjaamassa meitä koko aamun.

Kierrettiin potilashuoneissa mitaten hemoglobiinia äideiltä. Hemoglobiini mittari oli manuaalinen, koska digitaalinen mittari oli kuulemma epäkunnossa. Tällaista mittaria ei oltu koskaan aiemmin nähty. Veri pisara otettiin kahden lasilevyn väliin jonka jälkeen verta sekoitettiin puutikulla, että veri saatiin hemolyyttiseksi. Tämän jälkeen lasilevy laitettiin laitteen sisään, joka muistutti jotain kiikarin ja kaukoputken väliltä. Laitteen toisesta päästä katsottiin sisään ja painettiin samaan aikaan valo päälle laitteen alapuolelta. Laitteen sisällä oli nähtävissä kaksi eriväristä puolta, joita verrattiin keskenään. Näistä väreistä tuli saada samanväriset liikuttamalla laitteen sivussa asteikolla olevaa ”vipua”. Kun värit olivat samanlaiset, katsottiin missä kohden asteikkoa vipu oli, joka sitten osoitti lopullisen tuloksen. Värien saaminen täysin samanvärisiksi olikin se haastavin osuus. Siinä me kaikki kolme sisteriä yritettiin tulkita tulosta keskenään, potilaiden ihmetellessä vieressä.

Täällä hemoglobiinin tulokset ovat eri asteikolla kuin Suomessa. Täällä se mitataan väliltä 1-20mmhg. Hemoglobiini on hyvä silloin jos se on jotain väliltä 8-14mmhg. Kun mittaustulos oli saatu, kirjattiin se potilaspapereihin ja käytiin pesemässä hanan alla lasilevyt seuraavaa potilasta varten.

Potilaskierron jälkeen mentiin Lauran kanssa katsomaan osaston keskolaa. Voi niitä pieniä raukkoja, mitä siellä nähtiin. Yksikin huone oli täynnä opiskelijoita, jotka keskenään hoitivat 4 vauvaa. Pienin sillä hetkellä keskolassa taisi olla 1,090kg. Yksi hoitajaopiskelijoista puolestaan piteli sylissään parin päivän ikäistä poika vauvaa, jonka kertoi olevan orpo. Äiti oli synnytyksen jälkeen luovuttanut lapsensa adoptioon. Tämä pieni poika oli hyvän kokoinen ja hyvin voiva, mutta odotteli vain osastolla orpokotiin pääsyä. Hänelle oli annettu nimeksi Penny. Kun tuli maidon annon aika, Lauran kanssa pyydettiin juottaa tälle pikku miehelle maitoa. Maito annettiin siis kupittelemalla, joka oli paljon yleisempää kuin tuttipullosta annettuna. Osalle keskosista maito toki annettiin nenämahaletkulla ja ruiskulla. En ollut koskaan aiemmin nähnyt, että vauvalle juotetaan maitoa kupista, eikä se kovin helppoa ollutkaan. Hyvin se kuitenkin noinkin upposi. Sitten pikku mies unille. Siinä vielä ennen lähtöä mitattiin vitaalielintoiminnot muilta keskosilta ja kirjattiin ne ylös.

17.10

Keskiviikkona mentiin takaisin synnyttävien osastolle.  Aamu aloitettiin tarkkailemalla äitien vointia ja synnytyksien alkamista. Oltiin samaisen opiskelija miehen mukana kuin edellisenäkin päivänä. Huoneessa oli kaksi äitiä, joilla molemmilla oli riskiraskaudet. Ensimmäistä äitiä valmisteltiin yhdessä opiskelijan kanssa tulevaan sektioon. Äidille täytyi laittaa kestokatetri ja opiskelija kysyikin haluammeko suorittaa toimenpiteen. Sanoimme, että haluamme ensin nähdä kuinka he sen tekevät. Opiskelija alkoi laittaa äidille katetria, jota ei todellakaan laitettu steriilisti. Hän toki laittoi steriilit hanskat käteen, mutta siihen se aseptiikka sitten loppuikin. Hän koski hanskoilla mm. sänkyä ja ties mitä ja tietenkin teki pesut samoilla hanskoilla kuin koko toimenpiteen. Lauran kanssa jälkeenpäin todettiin, että ehkä oltaisiin osattu se toimenpide suorittaa ilman näkemistäkin. Jos uusi tilanne olisi tullut eteen, niin oltais opetettu tälle opiskelijalle tekemään toimenpide OIKEASTI steriilisti. Samainen opiskelija myös sheivasi tämän äidin kirurginterällä ja saipa sillä sitten haavankin aikaiseksi arkaan paikkaan. Tässäpä syy miksen suostunut sheivausta kirurginterällä tekemään.

Kun tämä äiti lähti saliin, mentiin avustamaan viereisen pedin äitiä. Hän odotti jo toista lastaan. Hän oli iältään 42- vuotias ja aikaisempi lapsi oli jo aikuinen, yli 20- vuotias. Tällekin äidille oltiin siis tekemässä sektiota, sillä sikiötä ei oltu saatu enää käännettyä oikein päin. Hoitaja laittoi äidille kanyylia uusiksi, jonka laittaminen näytti tuottavan kovasti vaikeuksia. Hoitaja sörkki neulalla suonta sieltä täältä ja vierestä katsominen teki jo kipeää. Muutaman rei'ittämisen jälkeen kanyyli oli kuitenkin suonessa.

Kun äiti oli valmis leikkaussaliin, mentiin Lauran kanssa mukaan.  Jouduttiin hetki siinä käytävällä odottelemaan saliin pääsyä, joten tsempattiin äitiä tulevaan, koska häntä selvästi jännitti. Puhuttiin hänelle ja haettiin kylmä käärettä otsalle. Äiti kovasti kiitteli meitä antamastamme tuesta. Salissa vielä ennen kuin tämä äiti laitettiin uneen, Laura piteli häntä kädestä kiinni. Ja kyllä! Afrikassa sektiota varten äidit nukutetaan, kun taas jalan amputaatiota varten pistetään vain spinaalipuudutus. Mielenkiintoista, eikö totta?!

Sektio itsessään sujui ongelmitta ja siististi. Kirurgit tekivät tarkkaa jälkeä ja lapsi syntyi hyvin voivana ja terveenä. Lauran kanssa saatiin kunnia viedä tämä pikkuinen nyytti alakertaan osastolle B odottelemaan äidin heräämistä.

Seuraavana päivänä käytiin vielä kyseistä äitiä ja vauvaa katsomassa osastolla ja veimme mummoni tekemän vauvan myssyn lahjaksi. Äiti ja vauva olivat toipuneet hyvin ja saimme kovasti kiitoksia hyvästä hoidosta. Tällainen palaute onkin aina tervetullutta!

16.10

Tiistaina mentiin Lauran kanssa Maternitylle. Ei tiedetty paikasta mitään, joten jäätiin siihen osastolle kyselemään vastuuhoitajalta mihin voisimme mennä. Hän ohjasi meidät toisen hoitajan mukaan ja sanoi, että voimme kulkea hänen mukanaan. Niinpä päivä aloitettiin sitten synnytysosastolla.

Aamu alkoi heti vauhdikkaasti. Tunti sitten synnyttänyt äiti oli synnytyssalin ulkopuolella vauvansa kanssa odottelemassa osastolle pääsyä ja me menimme hoitajien avuksi mittaamaan vitaalielintoimintoja ja kirjaamaan ne ylös. Yhtäkkiä hoitaja totesi vieressä olevalle mies opiskelijalle, että ”haetko tähän välineitä nopeaa, muuten tämä äiti vuotaa käsiin”. Opiskelija toi välineet ja sairaanhoitaja käski meidän ottaa vauvan pois äidin luota ja laittaa tämä omaan sänkyyn. Sen jälkeen hoitaja sanoi äkäisesti äidille, että mene selälleen makaamaan. Sitten hoitaja alkoi kuivilla taitoksilla kaivaa äidin kohdusta kuivunutta verta ja tällä äidillä teki niin kipeää. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskia, eikä ihme, olihan hän vasta synnyttänyt ja nyt äkäinen hoitaja tunkee koko nyrkkiään kera kuivien taitoksien tämän sisään. Laura piteli itkevää äitiä kädestä ja minä yritin olla itkevän vauvan luona. Hetken päästä Lauralla alkoi kuitenkin tehdä niin pahaa äidin kipujen puolesta, että sen oli lähdettävä tilanteesta pois. Hoitaja jatkoi edelleen hommiaan, eikä kukaan ollut nyt äidin vieressä tukemassa tätä. Kun hoitaja oli saanut verenvuodon loppumaan ja hyytymät pois lähdettiin opiskelijan kanssa viemään nyyhkyttävää äitiä ja vauvaa osastolle.

Synnyttäneiden osastot sekä äitiyspoliklinikka sijaitsivat alakerrassa. Siellä oli osasto A joka oli normaalisti synnyttäneiden osasto sekä osasto B joka oli keskosten ja sektio vauvojen sekä vaikeiden synnytyksien osasto. Äitiyspoliklinikka oli näiden osastojen keskellä, jossa oli sekä terveiden äitien että HIV- äitien vastaanotto.

Kun päästiin takaisin synnyttävien osastolle, tämä samainen mies opiskelija esitteli meille osastoa. Osaston alkupäässä olevissa huoneissa olivat äidit, jotka olivat tarkkailussa, mutta jotka olivat vielä niin alhaisilla raskausviikoilla, etteivät olleet valmiita synnyttämään. Osaston toisella puolella käytävää olivat puolestaan synnyttävät äidit sekä riskisynnyttäjät. Synnytyssaleja osastolla oli viisi sekä yksi leikkaussali sektioita varten.

Olimme aamun hoitajien mukana ja avustimme heitä siinä missä osasimme.  Lopulta yhtä äideistä lähdettiin yllättäen viemään synnytyssaliin, joten pyysimme päästä mukaan. Salissa oli enemmän ja vähemmän porukkaa, kun meidän lisäksi siellä oli useampi kandi sekä synnytystä hoitavat kätilöt. Tämä synnyttävä äiti odotti ensimmäistä lastaan joten synnytys oli hänelle vaikea.  Alussa äiti huusi todella kovaa, sillä hänellä oli kovat kivut. Niinpä yksi hoitajista päätti hoitaa tilanteen läpsäisemällä avokämmenellä tätä äitiä suoraan suulle ja huusi että, ”mitä sinä siinä huudat, eihän sinua edes satu!”  Katsottiin Lauran kanssa taas touhua vierestä suut auki. Hänelle annettiin ilmeisesti viime hetkillä kuitenkin kipulääkkeitä, sillä supistusten tullessa hän ei ymmärtänyt ponnistaa koska ei tuntenut niiden tulevan. Useampi hoitaja ja kandi kävi äitiä kannustamassa vieressä ja painamassa mahasta, jotta lapsi saataisiin tulemaan ulos. Olin itsekin siinä auttamassa ja tsemppaamassa tätä äitiä vierestä, mutta hän alkoi olla jo todella väsynyt. Synnytys kesti todella kauan ja lapsi ehti olla synnytyskanavassa pitkään. Lopulta kätilö pyysi ylimääräisiä ihmisiä poistumaan salista, jotta äiti pystyisi keskittymään synnytykseen. Lähdettiin suosiolla Lauran kanssa salista pois.

Hetken päästä menin kuitenkin vaivihkaa takaisin katsomaan, mikä tilanne salissa oli ja juuri samalla hetkellä vauva putkahti maailmaan. Vauva ja äiti voivat lopulta hyvin. Ainut että lapsi oli hieman sinertävä, sillä oli joutunut olemaan kanavassa niin pitkään.

Loppu päivä oltiin seuraamassa ja arvioimassa muiden äitien vointia ja tunnusteltiin supistuksia. Muita synnytyksiä ei samalle päivälle ehditty näkemään. Mieliala työpäivän jälkeen oli sekava, ei tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa.