16.10

Tiistaina mentiin Lauran kanssa Maternitylle. Ei tiedetty paikasta mitään, joten jäätiin siihen osastolle kyselemään vastuuhoitajalta mihin voisimme mennä. Hän ohjasi meidät toisen hoitajan mukaan ja sanoi, että voimme kulkea hänen mukanaan. Niinpä päivä aloitettiin sitten synnytysosastolla.

Aamu alkoi heti vauhdikkaasti. Tunti sitten synnyttänyt äiti oli synnytyssalin ulkopuolella vauvansa kanssa odottelemassa osastolle pääsyä ja me menimme hoitajien avuksi mittaamaan vitaalielintoimintoja ja kirjaamaan ne ylös. Yhtäkkiä hoitaja totesi vieressä olevalle mies opiskelijalle, että ”haetko tähän välineitä nopeaa, muuten tämä äiti vuotaa käsiin”. Opiskelija toi välineet ja sairaanhoitaja käski meidän ottaa vauvan pois äidin luota ja laittaa tämä omaan sänkyyn. Sen jälkeen hoitaja sanoi äkäisesti äidille, että mene selälleen makaamaan. Sitten hoitaja alkoi kuivilla taitoksilla kaivaa äidin kohdusta kuivunutta verta ja tällä äidillä teki niin kipeää. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskia, eikä ihme, olihan hän vasta synnyttänyt ja nyt äkäinen hoitaja tunkee koko nyrkkiään kera kuivien taitoksien tämän sisään. Laura piteli itkevää äitiä kädestä ja minä yritin olla itkevän vauvan luona. Hetken päästä Lauralla alkoi kuitenkin tehdä niin pahaa äidin kipujen puolesta, että sen oli lähdettävä tilanteesta pois. Hoitaja jatkoi edelleen hommiaan, eikä kukaan ollut nyt äidin vieressä tukemassa tätä. Kun hoitaja oli saanut verenvuodon loppumaan ja hyytymät pois lähdettiin opiskelijan kanssa viemään nyyhkyttävää äitiä ja vauvaa osastolle.

Synnyttäneiden osastot sekä äitiyspoliklinikka sijaitsivat alakerrassa. Siellä oli osasto A joka oli normaalisti synnyttäneiden osasto sekä osasto B joka oli keskosten ja sektio vauvojen sekä vaikeiden synnytyksien osasto. Äitiyspoliklinikka oli näiden osastojen keskellä, jossa oli sekä terveiden äitien että HIV- äitien vastaanotto.

Kun päästiin takaisin synnyttävien osastolle, tämä samainen mies opiskelija esitteli meille osastoa. Osaston alkupäässä olevissa huoneissa olivat äidit, jotka olivat tarkkailussa, mutta jotka olivat vielä niin alhaisilla raskausviikoilla, etteivät olleet valmiita synnyttämään. Osaston toisella puolella käytävää olivat puolestaan synnyttävät äidit sekä riskisynnyttäjät. Synnytyssaleja osastolla oli viisi sekä yksi leikkaussali sektioita varten.

Olimme aamun hoitajien mukana ja avustimme heitä siinä missä osasimme.  Lopulta yhtä äideistä lähdettiin yllättäen viemään synnytyssaliin, joten pyysimme päästä mukaan. Salissa oli enemmän ja vähemmän porukkaa, kun meidän lisäksi siellä oli useampi kandi sekä synnytystä hoitavat kätilöt. Tämä synnyttävä äiti odotti ensimmäistä lastaan joten synnytys oli hänelle vaikea.  Alussa äiti huusi todella kovaa, sillä hänellä oli kovat kivut. Niinpä yksi hoitajista päätti hoitaa tilanteen läpsäisemällä avokämmenellä tätä äitiä suoraan suulle ja huusi että, ”mitä sinä siinä huudat, eihän sinua edes satu!”  Katsottiin Lauran kanssa taas touhua vierestä suut auki. Hänelle annettiin ilmeisesti viime hetkillä kuitenkin kipulääkkeitä, sillä supistusten tullessa hän ei ymmärtänyt ponnistaa koska ei tuntenut niiden tulevan. Useampi hoitaja ja kandi kävi äitiä kannustamassa vieressä ja painamassa mahasta, jotta lapsi saataisiin tulemaan ulos. Olin itsekin siinä auttamassa ja tsemppaamassa tätä äitiä vierestä, mutta hän alkoi olla jo todella väsynyt. Synnytys kesti todella kauan ja lapsi ehti olla synnytyskanavassa pitkään. Lopulta kätilö pyysi ylimääräisiä ihmisiä poistumaan salista, jotta äiti pystyisi keskittymään synnytykseen. Lähdettiin suosiolla Lauran kanssa salista pois.

Hetken päästä menin kuitenkin vaivihkaa takaisin katsomaan, mikä tilanne salissa oli ja juuri samalla hetkellä vauva putkahti maailmaan. Vauva ja äiti voivat lopulta hyvin. Ainut että lapsi oli hieman sinertävä, sillä oli joutunut olemaan kanavassa niin pitkään.

Loppu päivä oltiin seuraamassa ja arvioimassa muiden äitien vointia ja tunnusteltiin supistuksia. Muita synnytyksiä ei samalle päivälle ehditty näkemään. Mieliala työpäivän jälkeen oli sekava, ei tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa.