2.10

Klo 8 aamulla starttasimme harjoittelun pediatrisella osastolla 8a.  Osastonhoitaja otti meidät aika nuivasti vastaan ja pakenikin melkein välittömästi paikalta, kun aloimme kysellä mistä voisimme työt aloittaa. Kysyimme kuitenkin eräältä lääkäriltä lupaa päästä kierrolle mukaan. Aluksi tämä naislääkärikin tuntui jotenkin vastahakoiselta ottaessaan meidät mukaan, mutta kyseltyämme häneltä asioita, alkoi hän vaikuttaa mukavalta. Lopulta hän kertoi pikkupotilaista ja antoi meidän jopa olla mukana tutkimassa erästä pientä sydänpotilasta. Tällä n. 7 -vuotiaalla sydänpotilaalla oli kammioiden välissä reikä. Lääkärin sanojen mukaan vanhemmat olivat kotona huomanneet jotain olevan vialla, kun lapsi ei ollut jaksanut enää juosta hengästymättä. Tunnustelimme ensin pojan sydämen sykettä päällisin puolin ja jo siinä vaiheessa kävi selväksi, että pojan tilanne oli vakava. Kuuntelimme kuitenkin vielä stetareilla ja olimme todella järkyttyneitä siitä, kuinka voimakkaasti sydämestä kuului ”suhinaa”. Ääni ei ollut lähelläkään normaalia sydämen sykettä. Kuitenkin tämä sama potilas juoksenteli jonkin ajan kuluttua osaston käytävillä toisten lasten kanssa hyvinkin terveennäköisenä. Poika odotteli osastolla leikkaukseen pääsyä.

Loppupäivästä kuljimme hoitajan ja paikallisen opiskelijan mukana. Hoitaja jakoi n. klo 11 aikaan lääkkeitä pikkupotilaille lääkekärrystä, ei siis tarjottimelta. Kyseisessä kärryssä oli siis lähes kaikki osaston lääkkeet ja se saattoi olla missä milloinkin pitkin käytävää. Tavat tosiaan poikkeavat Suomen käytännöistä huomattavasti. Hyvänä esimerkkinä se, että kaikki lääkkeet murskattiin ja liuotettiin sekä lopuksi vedettiin samaan ruiskuun. Yritimme selittää, että Suomessa ei tehdä näin, mutta hoitaja ei juuri korviaan lotkauttanut. Kaiken lisäksi hoitaja kävi vain ruutaamassa lasten suuhun lääkkeet sanomatta sanaakaan saati vanhemmille tai lapselle.

Opiskelijan matkassa ollessamme huomasimme myös jotain hyvin kummallista käytäntöä. Potilaalla ei tippunut infuusioneste, joten hoitaja siteen alle katsomatta ja tarkistamatta käden vointia otti infuusiopussista neulalla ja ruiskulla nestettä ja ”puhdisti” sillä kanyylin. Kanyyli oli siis mennyt verihyytymästä tukkoon ja tämä hoitaja päätti laittaa sen hyytymän liikkeelle verenkiertoon. Viisasta, eikö totta?  Yritimme hänelle selittää, että meilläpäin kanyylia kokeillaan ensin aspiroida, saada se hyytymä pois, jonka jälkeen kokeillaan huuhdella sitä keittosuolalla. Tästäkin vastaukseksi saimme vain epämääräisen hymähdyksen. Yritäpäs täällä sitten vaikuttaa hoitokäytäntöihin ja opettaa uusia tekniikoita. Ei ole helppoa ei. Se siitä ensimmäisestä varsinaisesta harjoittelupäivästä sairaalalla. Allekirjoitukset papereihin vastuuhoitajalta ja ei kun kotiin…